Swappie

  • Helsinki, Finland
Swappie Helsinki, Finland
Oct 28, 2018
Full-time
Tulet työskentelemään puhelinhuollon parissa Swappien toimistolla Helsingin Merikorttelissa. Työtehtäviin kuuluu yleisimpien iPhone-mallien tarkastuksen ja huollon lisäksi myös työtehtäviä varastolla. Työ on täysipäiväistä. Myös osa-aikainen työ esimerkiksi opintojen ohella on mahdollista. Mikäli koulutusta ja/tai osaamista vastaavia muita paikkoja aukeaa yrityksen sisällä niin eteneminen yrityksen sisällä on ehdottomasti suotavaa.  Swappie.com on kasvava startup-yritys, jonka kautta ihmiset voivat ostaa huolletun älypuhelimen turvallisesti. Meille voi myös myydä helposti vanhan puhelimen. Yrityksemme on melko uusi Suomessa ja kasvamme nopeasti. Olemme aloittaneet myös kansainvälistymisen ulkomaille ja nyt sinulla on uniikki mahdollisuus liittyä yritykseen mukaan jo alkuvaiheessa ja hyötyä kasvusta omistajuuden avulla. Tarjoamme mielenkiintoisen mahdollisuuden työskentelyyn erinomaisessa työyhteisössä, jossa vallitsee hyvä henki ja tekemisen meininki! Työkokemus alalta on plussaa, mutta tärkeintä on Kyky oppia nopeasti. Sopeutua nopeatempoiseen startup-työympäristöön. Osoittaa oma-aloitteisuutta ongelmien ratkomisessa. Hyvät tiimityöskentelytaidot. Työkokemus alalta tai vastaavista tehtävistä plussaa mutta ei välttämätöntä. Jos sinut valitaan työtehtävään, niin koulutamme sinusta puhelinhuollon ammattiosaajan. Asenne ratkaisee eniten. Laita meille vapaamuotoinen hakemus, esim. tekstimuodossa CV:si kanssa tämän sivun kautta tai osoitteeseen recruitment@swappie.com.  TIEDOT: Työtehtävä : Puhelinhuoltaja (Hienomekaanikko) Sijainti : Swappien toimisto. Merikortteli, Helsinki Hakuaika : Toistaiseksi, sopivien hakijoiden löydyttyä. Haastattelupäivä : Heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Lisätiedot ja hakemukset: recruitment@swappie.com